Kirkko

Nimikkolähettimme ja -kohteemme

Janne ja Noora Aitta

Janne ja Noora Aitta aloittivat tammikuussa 2010 Lähetysyhdistys Kylväjän puoli vuotta kestävän lähetyskurssin. Heidän tuleva työalueensa ei ole vielä selvillä, mutta määrittynee lähetyskurssin aikana. Läheteiksi heidät vihitään Kylväjän valtakunnallisilla kesäpäivillä, jotka ovat 18.–20.6.2010 Kauniaisissa.

Janne on koulutukseltaan tietoliikenneinsinööri ja Noora kasvatustieteen maisteri. Aitan perheeseen kuuluvat lisäksi pojat Jeremias ja Joonatan.

Lähetysyhdistys Kylväjä (ELK)

Keski-Aasia

Nimikkolähettimme on ollut toimistotehtävissä kansainvälisessä avustusjärjestössä Keski-Aasiassa vuodesta 1998 lähtien.

Suomen ev. lut. Kansanlähetys (SEKL)

Koulutyö Botswanassa

Vuoden 2009 alussa Kiimingin seurakunta teki kummisopimuksen Suomen Lähetysseuran kautta lukutaitoluokkaan Botswanan Francistowniin. Kummiohjelmalla tuetaan vähävaraisia koululaisia, joiden koulutie on syystä tai toisesta jäänyt joko aloittamatta tai keskeytynyt. Lukutaitoluokan opettajana toimii Suomen Lähetysseuran työntekijä Marja Alastalo. 

Lue lisää Kummiohjelmasta

Myös sinä voit liittyä lukutaitoluokan kummiksi! Suomen Lähetysseuran kummina annat lapselle mahdollisuuden koulunkäyntiin ja parempaan elämään. Kuulet kummiluokan kuulumiasi kirjeitse kaksi kertaa vuodessa ja halutessasi voit lähettää koululaisille oman tervehdyksesi.

Liittymislomake kummiksi

Terveydenhuoltotyö Tansaniassa

Tansanian terveydenhuollosta lähes puolet on kirkkojen vastuulla. Maa kamppailee lukuisten terveysongelmien kanssa, suurimpana niistä aids. Lähetysseuran kautta tuemme kirkon sairaaloita, terveydenhuoltotyön omaehtoisuuden kehittämisohjelmaa, terveydenhuoltohenkilöstön koulutusta sekä terveysvakuutusjärjestelmän ja hallinnon kehittämistä. (Suomen Lähetysseura)

Lue lisää Lähetysseuran työstä

Raamattutyö Intiassa

Intia on maailman toiseksi väkirikkain valtio ja siellä puhutaan yli 1 600 kieltä. Intia on suurten vastakohtaisuuksien maa. Kastilaitos lopetettiin virallisesti vuonna 1947, mutta se vaikuttaa edelleen voimakkaasti intialaisten elämään. Suomen Pipliaseura tukee yhteistyössä Intian Pipliaseuran kanssa Raamattujen kääntämistä ja jakelua erityisesti lapsille ja nuorille, kirkkojen naistyöhön ja katastrofiapuun. (Suomen Pipliaseura)

Lue lisää Pipliaseuran työstä

Radiolähetystyö Intiassa

Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat tukee Intiaan lähetettäviä kristillisiä radio-ohjelmia 16 vähemmistökielellä. Radio on tärkeä viestintäväline maassa, jossa miljoonat ihmiset eivät osaa lukea. (Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat)

Seurakuntamme nimikko-ohjelma lähetetään Intian Gujaratin asuinalueella sunnuntaisin kello 19.00 (kello 15.30 Suomen talviaikaa)

Lue lisää SANSAn työstä

Jaa |