
Kirkkovaltuuston päätökset 2009
5. kirkkovaltuuston kokous 10.12.2009
Kiimingin seurakunnan kappalaisen virkkaan valittiin Raimo Salonen. Kappalaisen vaalissa Raimo Salonen sai 15 ääntä, Outi Pohjanen 4 ääntä ja Pekka Soronen 1 äänen. Yksi lippu hylättiin.
Tiedotuksen talousarvioylitys vuonna 2009 katettiin lähetyksen henkilöstökuluista.
Vuoden 2010 toiminta- ja taloussuunnitelma hyväksyttiin 59 000 euroa alijäämäisenä.
4. kirkkovaltuuston kokous 28.10.09
Kirkkovaltuusto haastatteli 28.10.09 kappalaisen virkaa hakeneet Outi Pohjasen, Raimo Salosen ja Pekka Sorosen ja päätti, että kappalaisen vaali suoritetaan kirkkovaltuuston kokouksessa 10.12.09. Kirkkoneuvosto tekee esityksensä valittavasta perusteluineen seuraavassa kokouksessa.
Seurakunnan Osuuspankista ottaman investointilainan velkakirjan ehtojen hyväksyminen.
Kirkkovaltuusto päätti, että kirkollisvero säilytetään entisessä 1,5 prosentissa.
3. kirkkovaltuuston kokous 17.9.09
Kirkkovaltuusto hyväksyi kirkkoneuvoston anoman lisämäärärahan uuden leirikeskuksen rakentamista varten.
2. kirkkovaltuuston kokous 22.4.2009
Tutustuttiin uuden leirikeskuksen arkkitehtisuunnitelmiin. Käsiteltiin vuoden 2008 tilinpäätös ja budjettimäärärahan muutos Jäälin urkujen korjaamiseksi sekä hyväksyttiin kirkkoneuvoston esitys budjettileikkauksista.
1. kirkkovaltuuston kokous 14.1.2009
Kiimingin seurakunnan kirkkovaltuuston kokouksessa 14.1.2009 kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi valittiin Pekka Laukkanen ja varapuheenjohtajaksi Kaarina Kailo. Kirkkoneuvoston varapuheenjohtajaksi valittiin Marja-Terttu Mertaniemi. Kirkkoneuvoston jäseniksi valittiin Markus Alakärppä, Marjo Korhonen, Risto Vuorjoki, Leena Mikkonen, Ari Kauppila ja Mikko Marjomaa.


