Isoset

Isoseksi pääsee ilmoittautumalla isoskoulutukseen. Pääsyvaatimuksena on rippikoulun käyminen sekä utelias ja innostunut asenne. Ilmoittautuminen tapahtuu syyskauden alussa toimintastartissa tai syyskuun loppuun mennessä nuorisotyönohjaajille.

Isoskoulutus

Koulutus alkaa lokakuussa ja on kaksivuotinen. Ensimmäinen sunnuntai on ns. aloituspäivä, jonka jälkeen valitaan kaksi tapahtumaa, joiden järjestelytehtäviin osallistutaan. Lisäksi ensimmäisenä vuotena koulutukseen sisältyy kaksi viikonloppua, ISO I ja ISO II. Ensimmäisen vuoden jälkeen isonen on oikeutettu hakemaan tyttöjen ja poikien leirien isospaikkoja.

Toisena vuotena osallistutaan isoskoulutuksen aloitukseen, ISO III -viikonloppuun loka-marraskuussa sekä osallistutaan kahden tapahtuman järjestelytehtäviin. Loppuvuodesta on mahdollista hakea isoshaussa isospaikkoja seuraavan vuoden rippikouluryhmissä.

Toukokuussa järjestetään ns. isosviikonloppu, jossa seuraavan kesät isosryhmät kokoontuvat, sopivat kaikille yhteiset asiat sekä suunnittelevat vetäjien kanssa kesän leirijaksot.

Tulossa syksyllä 2011

Isoshaku rippikouluryhmiin on alkanut ! Hakemuksia kirkkoherranvirastosta ja nuorisotyönohjaajilta ! Palautus 30.9. mennessä.

Isoskoulutukseen ilmoittautuminen alkaa 19.8. toimintastartissa päättyen syyskuun loppuun.

Isoskoulutuksen aloitus uusille su 16.10. klo 10-15 Jäälin kappeli. ( Vanhat isot avustavat )

Koulutukseen kuuluvat viikonloput:

Iso III vanhoille 18.-20.11.2011 Suvela

Iso I uusille 20.-22.1.2012  Suvela

Iso II uusille 13.-15.4.2012 Suvela 

 

Isosaloituksen satoa 17.10.2010

Isosen mottoja:

" Hymysi voi pelastaa toisen päivän. "

" Isosti iloinen "

" Mistä näitä isosia oikein tulee ? "

" Isoseksi - kun haluat tehdä hyvää. "

" Aito oikea isonen. "

" Hyvä isonen, parempi mieli. "

" Hyvä isonen, parempi mieli. Hyvä mieli, parempi isonen. "

" Isonen - jokapaikanhöylä "

" Don´t worry, be happy. "

" Hädässä isonen auttaa. "

" Luota isoseen, unohda huolet. "

" Isonen - ja hyvin kulkee. "

 

Jaa |